NOP Blogi

  

  • Toimintakykyä, tarmoa ja terveyttä läpi elämän

    ”Kaikki haluavat elää pitkään, mutteivät tulla vanhoiksi” on sanonta, johon monen on helppo yhtyä. Yksi NOPin tämän vuoden isoista teemoista on ollut pitkäikäisyys ja terveys, ja onkin ollut suuri ilo lukea Elenan ja Tuijan kirjoituksia sekä sardinialaisten elämäntapavinkeistä että ravinnon vaikutuksesta aivojen terveyteen, kiitos niiden jakamisesta!


    Vuodet tuovat kehoomme ”odottamattomia” fyysisiä muutoksia, kuten hidastuvaa aineenvaihduntaa, lisääntyvää jäykkyyttä nivelissä ja ihon kuivumista. Samoin mieli kuormittuu arjen kiireissä aiempaa nopeammin ja palautuu hitaammin, ja muistin pätkiminen voi herättää huolta. Aivot kokevatkin oman osansa ikääntymisen vaikutuksista – aivokapasiteetti alkaa hiljalleen heiketä noin 40 vuoden iästä alkaen, mikä voi ilmetä keskittymisvaikeuksina ja hidastuvana tiedonkäsittelynä. Alzheimerin taudin riski kasvaa iän myötä, ja tutkimukset osoittavat, että hermoston rappeutumisen merkit voivat alkaa kehittyä jo 30-vuotiaana​. Lisäksi aivojen verenkierto heikkenee, mikä voi altistaa aivoinfarkteille ja muille neurologisille sairauksille. Nykyiset elintapamme sairastuttavat jo nuoria aikuisiakin.


    Suomalaisten elinajanodote on yksi maailman korkeimmista; miehillä se on noin 79 vuotta ja naisilla 84 vuotta. Valitettavasti kuitenkin useilla viimeiset vuodet ovat raskaita ja monien sairauksien täyttämiä. Suomessa yleisimmät kuolinsyyt ovat sydän- ja verisuonitaudit, syöpä ja muistisairaudet, kuten Alzheimerin tauti. Muita yleisiä kuolemaan johtavia syitä ovat hengityselinsairaudet, kuten keuhkoahtaumatauti, sekä diabetes ja siihen liittyvät komplikaatiot. Myös aivoverenkiertohäiriöt, kuten aivoinfarkti, ovat merkittävä kuolinsyy ikääntyvässä väestössä. On tärkeää ymmärtää, että kaikkiin näihin syihin voisimme halutessamme vaikuttaa itse merkittävällä tavalla joka päivä.


    Tutkimusten mukaan 100-vuotiaaksi eläminen on periaatteessa mahdollista meille kaikille jo nykyisen lääketieteen keinoin, ja jatkossa tämäkin raja loittonee lääketieteen kehittymisen ja terveysteknologisten innovaatioiden myötä. Miten sitten voimme alkaa pidentää jo nyt omaa terveyskaartamme (health span eli elämän terveet vuodet, vs life span joka kuvaa elinvuosia yleensä) ja elää aktiivista ja itsenäistä elämää mahdollisimman pitkään? Seuraavat tavat ovat monissa tutkimuksissa (ja myös omakohtaisesti!) toimiviksi todettuja ehkäisemään ennenaikaista ikääntymistä:

     

    • Laadukas ja riittävä uni on yksi tärkeimmistä peruspilareista, ja onneksi tätä on viimein nostettu esiin yhä enemmän. Unen oikea ajoittaminen omaan luontaiseen rytmiin on myös olennaista.
    • Säännöllinen ja fyysinen, riittävästi kehoa rasittava aktiivisuus (lihas- ja kestävyyskuntoa kohottava liikunta) aktivoi tehokkaasti kehon ”eloonjäämisen” toimintoja, joiden vastapainoksi tarvitaan vähintään saman verran palauttavaa tekemistä, liikunnan aiheuttaman tilapäisen stressitilan purkamiseen ja kunnon kehittymiseen.
    • Keskeisten biomarkkereiden, kuten verensokerin, triglyseridien ja verenpaineen, säännöllinen seuranta varmistaa, että mahdolliset terveysongelmat havaitaan varhain ja niihin voidaan puuttua ajoissa. Oman geeniperimän tunteminen on erittäin hyödyllistä itselle toimivien elintapojen löytämiseksi.
    • Tulehdusta alentava ruokavalio, jossa suositaan värikkäitä vihanneksia, kalaa ja täysjyväviljoja, edistää pitkäikäisyyttä ja vähentää monien kroonisten sairauksien riskiä.
    • Lyhyet ja säännölliset kuuma-kylmähoidot, kuten sauna ja avantouinti, ovat myös osoittautuneet hyödyllisiksi keinoiksi kohentaa mielen ja kehon terveyttä

     

    Lähipäivinä lähetän teille NOPpilaisille kutsun verkkotestiin, jossa voitte arvioida omia päivittäisiä terveystekojanne, ja niiden riittävyyttä kohti 120 elinvuoden tavoitetta 😊


    Kutsun myös teidät kaikki mukaan NOP Klubi-illan etkoille Suomalaisen Klubin kabinettiin 17.9. klo 16.30-17.30! Tällöin Marjis taustoittaa meille omaa pitkän iän tavoitettaan ja keinojaan sen saavuttamiseksi, jonka jälkeen keskustelemme niistä arjen tavoista, joilla huomaamatta lyhennämme omaa elinikäämme. Etkoilla arvotaan yksi 90 min hyvinvointitapaaminen, jonka sisältö suunnitellaan voittajan toiveiden ja tarpeiden mukaisesti!


    Tule mukaan keskustelemaan ja inspiroitumaan pitkästä, terveestä elämästä!

      Takaisin
    0 kommenttia:
    Kommentoi:
  •   Arkisto

Naisten oma pörssiklubi jäsenhakemus

Hae jäseneksi täyttämällä ja lähettämällä alla oleva hakemus!

 

Jäseneksi voi hakea sijoittamisesta kiinnostunut naishenkilö. Ehtona kuitenkin on, ettet ole mukana kilpailevassa toiminnassa tai vastaavan muun yhteisön aktiivinen jäsen.

Jäsenhakemukset käsitellään tapauskohtaisesti.

Jäsenyys on henkilö- tai yrityskohtainen.

© 2020 – Kaikki oikeudet pidätetään